Elämän arkipuoli

Taannoin toteutettu webin sensurointi lapsipornon varjolla herätti hirveästi närää ja kiukkua ihmisissä, mutta mitään ei oikeasti tapahtunut. Lukuisat tahot vastustivat lakia, uhkasivat vaihtaa operaattoria, organisoivat mielenilmaisuja ja ties mitä muuta.

Mutta miksei mitään siltikään tapahtunut? Samainen sensuuri pyörii edelleen ja voi hyvin, listaa ylläpitää edelleen KRP täysin yhtä epäpätevänä kuin ennenkin. Matti Nikin ylläpitämä lapsiporno.info sivusto on edelleen sensuurilistalla (tietokone.fi uutinen) ja Suvi Lindén toimii edelleen viestintäministerinä vaikka jo yli 14000 ihmistä on kirjoittanut nimensä addressiin, jossa vaaditaan Lindénin eroamista.

Myöskään Kokoomusta ei paina lainkaan, että heidän listoillaan toimiva Suvi Lindén on kovaa vauhtia tuomassa kaikki Kiinan “parhaat” puolet Suomeen. Luulisi, että demokratiassa kansalla olisi oikeus myös vaatia ministeriä eroamaan, eikä vain valita kansanedustajia. Mielestäni on käsittämätöntä että ulkoministeri joutuu eroamaan virastaan muutaman tekstiviestin takia, mutta viestintäministeri porskuttaa asemassaan siitä huolimatta, että hän hoitaa työnsä huonosti. Kanerva hoiti kuitenkin ulkoministerin pestinsä ilman, että siitä aiheutui samanlaista närää kuin Lindénin toiminnasta.

Miksi Suomalaiset aina vain antavat asian olla? Monissa maissa barrikadille noustaan paljon pienemmästäkin. Irtisanomisista, elintarvikkeiden hinnannoususta tai muusta vastaavasta kirvoitetaan jo suuria mielenosoituksia, mutta me suomalaiset vain toteamme että “näin se näköjään on” ja jatkamme elämäämme kengänkärkiä tuijotellen. Käsittämätöntä. Sensuroinnin vastustamisessa on kuitenkin kyse perustuslaillisista kysymyksistä ja sananvapauden rajoittamisesta, tämän pitäisi koskettaa meitä kaikkia ja herättää taisteluinto.

Edes lehdistöä ei kiinnosta. Oikeastaan ainoa media, joka on enää uutisoinut koko sensuurilistasta on Tietokone -lehti. Eikö poliitikkojen tekeminen enää anna aihetta kohuun, jos se ei liity Dolls -tanssityttöihin? Olemmeko me suomalaiset vain niin umpityhmiä, että annamme kenen vain “kansanedustajan” tehdä mitä haluaa, ja kiinnostumme kansanedustajien toiminnasta vasta kun samassa kuvassa on nuori ja hemaiseva tanssityttö? Ja tästäkin nousee todennäköisesti kohtu enimmäkseen kateudesta, kun Pentti Perusmies ei saa tekstiviestejä yhdeltäkään tanssitytöltä, joten ei ulkoministerilläkään pitäisi siihen olla oikeutta. Sillä ei ole väliä, minkälaisia päätöksiä eduskunta tekee oviensa sisällä, kunhan kenelläkään ei ole minihametta.

Toinen asia, josta on aivan pakko avautua, on kaksinaismoraalinen Veikkaus. Sen jälkeen kun ulkomainen vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes sekä muutama pienempi vedonlyöntitoimisto alkoivat kampanjoida Suomessa Veikkauksen monopoliaseman kaatamisen puolesta, on Veikkaus ja sen kaksinaismoraalinen johto yllättäen löytänyt jostain moraalikäsityksen. Tänään Veikkaus on nostanut kaikkien peliensä ikärajan 18 vuoteen. Iltalehden artikkelin mukaan “Veikkaus haluaa ikärajalla ennakoida ja minimoida pelaamisesta mahdollisesti aiheutuvia haittoja.”. Tämä nyt on suurinta hevonpaskaa vähään aikaan. Ainoa todellinen syy siihen, miksi Veikkaus rajoittaa alaikäisten pelaamista on se, että ulkomaiset yhtiöt käyttivät 15 vuoden ikärajaa yhtenä tärkeimmistä argumenteista Veikkausta vastaan valittaessaan Suomen valtion ja Veikkauksen toiminnasta mm. EU tuomioistuimeen.

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Ajattelin kirjoittaa nettisensuurista hieman aiemmasta poikkeavasta näkökulmasta. Huomaattehan, että tämä kirjoitus ei edusta allekirjoittaneen mielipiteitä asiasta, vaan on enemmänkin spekulointia asiasta.

Internet tuli puun takaa ja siellä vallitsi anarkia

Kukaan meistä ei varmaankaan ollut varautunut Internetin tuloon. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, kuka asioista netissä päättää, kuka on vastuussa mistäkin ja minkä maan lainsäädäntöä noudatetaan. Jos Suomen kansalainen avaa internetsivuston, joka on kohdistettu saksalaisille käyttäjille, palvelimet sijaitsevat Australiassa ja sivustoa mainostetaan enimmäkseen Yhdysvaltalaisilla verkkosivuilla sekä Espanjassa julkaistavan (joskin Saksaan jaettavan) lehden sivuilla printtimainoksena. Tästä voi jo nopeasti tehdä yhteenvedon, että kaikki toiminta on hajautettu useaan maahan, jopa useampaan maanosaan. Ja aivan erityisesti, usean eri lainsäädännön piiriin. Koska monet “kyseenalaiset” sivustot sijoitetaan useimmiten maihin, joissa on sivuston teeman kannalta löyhempi lainsäädäntö, voi kuka vain käytännössä julkaista netissä lähes mitä tahansa.

Ongelmaksi asia muodostui, kun perinteinen lainsäädäntö laahasi pahasti perässä. Allekirjoittaneen pöydällä lojuva kirja otsikolla “Verkkokauppaoikeus” on oikeastaan kooste erilaisista viestintä- ja postimyyntilainsäädännöistä, ja monesta kohden on myös helppo huomata ettei lakia ole oikeasti uudistettu kattamaan myös nykyaikaista tietoyhteiskuntaa ja sen ilmiöitä.

Anarkia ei voi vallita ikuisesti

Jossain vaiheessa tajuttiin, että netistä löytyy herjaavaa materiaalia lähes kaikkia julkisuuden henkilöitä vastaan, pomminteko-ohjeita jotka johtivat vaikkapa Myyrmäen kauppakeskuksen pommiräjähdyksen kaltaisiin ilmiöihin, rasistisia yhteisöjä, piraattikopioita ja taas lisää piraattikopioita, lääkeväärennöksiä, tekijänoikeusrikkomuksia, laitonta uhkapeliä, pyramidihuijauksia sekä paljon muuta jos ei laitonta, niin ainakin kyseenalaista sisältöä.

Oikeuksien omistajat, loukatuiksi tulleet sekä viranomaiset aloittivat kukin tahollaan epätoivoisen taistelun oikeuksiensa sekä lain ylläpitämisen puolesta. Oikeussaleissa ympäri maailman on tapeltu piraattikopioiden levittämisestä, dvd-kopiosuojauksen murtamisesta, tyttöystävän alastonkuvien julkaisusta ja Nigeriaan lähetetyistä dollareista. Joissain tapauksissa “rikollinen” sai taakseen sananvapauden puolestapuhujajärjestöjä, joille tärkeämpää oli oman valtionsa sananvapaus kuin oikeudenmukaisuus - eikä heitä oikeastaan siitä voi syyttää, koska tämän asian vuoksi nämä yhdistykset olivat olemassa. Edelleen näitä oikeudenkäyntejä käydään ympäri maailman, ja edelleen lainsäädäntö on epäselvä. Kukaan ei tiedä mitä lakia soveltaa, ja jokainen oikeuslaitos tulkitsee asioita eri tavalla.

Järeät aseet kaivettiin esiin

Liikenne- ja viestintäministeriö (jolle Etelä-Amerikassa sijaitseva lapsipornosivusto on tärkeämpää kuin Valtatie 51:n asfalttipinta) keksi nerokkaan tavan päästä lopultakin voitolle tässä anarkistisessa valtakunnassa, jossa ylintä päätäntävaltaa käyttävät nimipalvelinten ylläpitäjät. Ministeriö keksi sensuurin. Ehkäpä koulutusmatkalla Kiinassa, tiedä häntä missä. Joka tapauksessa lista kehitettiin, sitä vastustettiin mutta se ajettiin läpi kauniilla ajatuksilla - lapsipornon kitkemisellä. Eihän kukaan oikeastaan voi vastustaa lakia, jolla vastustetaan lapsipornoa.

Oikeastihan tällä ei saavutettu mitään, lapsiporno ei ole suuren yleisön viihdykettä, vaan hyvin pienien piirien (sairas) harrastus. Ja näissä pienissä piireissä tieto saadaan kyllä välitettyä, tavalla tai toisella. Mutta pitääkö äskeinen väittämäni paikkansa? Tällä ei saavutettu mitään? Saavutettiinhan tällä, huomattavasti enemmän kuin ensin uskottiinkaan. Nythän meillä on suuren maailman tyyliin valtiovallan ylläpitämä järjestelmä sensuuriin. Ihan kuin Kiinassa, natsi-saksassa ja muissa suurvalloissakin. Meillä on Keskusrikospoliisi joka voi nappia painamalla sulkea meiltä pääsyn haluamalleen nettisivulle, ja turvallisuuden nimissä tämä lista on vieläpä salainen.

Nyt meidän on helppoa laajentaa listaa pidemmälle, vaikkapa kohuttuun nettipokeriin. Pokeri jos mikä on kaiken pahan alku ja juuri (ja edelleen suurempi ongelma Liikenne- ja viestintäministeriölle kuin Valtatie 51:n asfalttipinta). Meillä on myös Suvi Lindén, joka vuosi sitten vakuutti että sensurointi on vain lapsipornon kitkemiseksi. Tästä tosin saamme syyttää itseämme, Suvi Lindén on jo kerran saatu ulos eduskunnasta, joten omaa tyhmyyttämme kun takaisin äänestimme.

Joka tapauksessa olemassaolevaa lainsäädäntöä sensuurista on huomattavasti helpompaa laajentaa eteenpäin, kun ollaan ensin saatu aikaiseksi laki tästä sensuroinnista.

Internet on nyt kuten sen pitäisikin

Onko sensuroitu Internet juuri sitä mitä sen pitäisikin olla? Mehän kuitenkin olemme Suomen kansalaisia, joten Suomen lakien mukaisestihan meidän pitäisikin toimia. Ehkäpä olemme vain tottuneet liian hyvään, kun meille on annettu rajaton pääsy palveluihin, joita valtiovalta ei olisi alun perinkään meille suonut. Jos kaikki olisivat olleet varautuneet nettiin ja siihen, mitä kaikkea se voi meille tarjota, ehkä olisimme saaneet sensuurilistat alusta alkaen käyttöön eikä niistä olisi myöskään mukistu, koska ne olisivat aina olleet.

Toisaalta, kun matkustan ulkomaille, vaikkapa Lontooseen, ei KRP ole estämässä minua astumasta sisään vaikkapa Ladbrokesin vedonlyöntipisteeseen, joten miksi minulta pitäisi estää siellä asioiminen netin kautta? Voinko kuitenkin puhelimitse soittaa ja laittaa vedon, vai pitäisiköhän sensuurilista laajentaa myös puhelinnumeroihin? Tosin olisi aika vaikea perustella tämä, estämällä pääsy ulkomaisiin lapsiseksipuhelinpalveluihin.

Allekirjoittanut ei tosin hyväksy Internetin sensurointia, ja on kiitollinen että meillä on Matti Nikin tai Effin kaltaisia sananvapauden puolestapuhujia, jotka jaksavat tehdä arvokasta työtä oikeuksiemme puolesta.

Taannoin nettipokerista käytiin vilkasta keskustelua, ja RAY ilmoitti jo olevansa kiinnostunut oman nettipokeripalvelun aloittamisesta, mutta sen luvat eivät sitä sallineet. Veikkaus puolestaan voisi tällaisen palvelun lupiensa puolesta aloittaa, mutta sitä ei kiinnostanut. Ainakin näin muistelen taannoin uutisista lukeneeni.

Keskustelu kuitenkin kuoli yhtä nopeasti kuin alkoikin. RAYlla on ymmärtääkseni kuitenkin tämä projekti vielä työn alla, mutta miksi kaiken pitää tapahtua hitaasti ja hiljaisuudessa? Ilmeisesti siksi, että tämä vaatii toimia myös valtiovallalta, joka on kiinnostuneempi kaikkien paheiden kitkemisestä kuin näiden verotulojen keräämsiestä Suomeen. Näinä aikoina luulisi, että on entistä tärkeämpää saada kaikki mahdolliset verotulot kotimaisille yrityksille, varsinkin voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle kuten RAYlle.

Mikäli se olisi valtiovallasta kiinni, alkoholia saisi myydä vain parittomien viikkojen keskiviikkoina kello 10.47-11.00 välillä, vain puoli pulloa henkilöä kohden ja juomien enimmäisvahvuus olisi 4%. Sensuurilainsäädäntöä laajennettaisiin kattamaan myös ulkomaiset nettipokerit (ne kun linkittyvät suoraan lapsipornoon, ihan varmasti). Vedonlyönti kiellettäisiin kokonaan ja ehkä myös pelikorttien myynti julistettaisiin pannaan, tai ainakin luvanvaraiseksi, ikärajan taakse sekä korttipakat isolla varoitustarralla varustettuna. “POKERI VOI VAHINGOITTAA TERVEYTTÄSI VAKAVASTI”. “POKERIA PELAAVAT KUOLEVAT NUOREMPINA”. “SUOJELE LAPSIA - ÄLÄ PAKOTA HEITÄ KATSOMAAN POKERINPELUUTA”.

Miksi aina meillä Suomessa ollaan niin haluttomia mihinkään tällaiseen? Briteissä on pitkän historian omaavia yrityksiä alalta, näistä tunnetuimpana mainittakoon Ladbrokes, joka kampanjoi kovasti myös Suomen lainsäädännön muuttamiseksi.

Raylla on todennäköisesti ollut suunnitelmia nettipokerin suuntaan jo pidemmän aikaa, yritys on reksiteröinyt domainin pokeri.fi jo vuonna 2003 ja domainin lopullinen tarkoitus tuskin on ohjata kävijöitä RAYn Pelaamo -palveluun.

Miksi meillä Suomessa aina käy näin? Jokin asia nousee julkisuuteen, muutama kansanedustaja vaatii Suomeenkin tällaista perustettavaksi, valtion omistama laitos ilmoittaa aloittavansa heti projektin aiheesta, ja lopulta kaikki unohdetaan kaikessa hiljaisuudessa. Onneksi sentään aiheen on unohtanut myös Suvi Lindén, eikä hän vielä ole painanut näppäimistönsä punaista sensurointin-näppäintä ulkomaisten nettipokerisivujen kohdalla. Todennäköisesti tämä johtuu vain siitä, ettei hän ole vielä näitä sivustoja löytänyt, ja eiköhän tämä “kehitys” kohta muutu taantumaksi, ja oman kotimaisen nettipokerin asemasta meillä on vain liuta ulkomaisia pokerisivustoja otsikolla “SEIS - PÄÄSY ESTETTY - KRP”.