Elämän arkipuoli

myyjä: Matti Meikäläinen täältä Suomen muminaa muminaa luettelosta päivää, olisiko hetki aikaa?

minä: Moi, siis anteeksi mistä soititkaan?

myyjä: Täältä Suomen muminaa muminaa luettelosta. Olisiko hetki aikaa?

minä: No kaipa sitä aina hetki on, kerro vain.

myyjä: Teillä on ollut yrityksen tiedot täällä luettelossa, ja tarkistettaisiin ne nyt ensi vuotta varten kohdalleen.

minä: Siis tämä on joku maksullinen netissä toimiva yritysluettelo vai?

myyjä: Ei, tämä on ihan ilmainen hakemisto. Käydään nämä tiedot läpi.

minä: Tiedot on varmasti ihan samat kuin vuosi sittenkin, ei olla muutettu mihinkään.

myyjä: Eli osoite on tämä esimerkkikuja 13, Espoossa?

minä: Jep, paikkansa pitää.

myyjä: Ja numero on tämä 09 123 456?

minä: Kyllä, siihenhän sinä juuri soititkin.

myyjä: Ja faksi on tämä 09 123 456?

minä: Joo myös faksinumero on ennallaan.

myyjä: Onko teillä kotisivuja?

minä: Joo, www.firmannimi.fi löytyy.

myyjä: Selvä, entä onko sähköpostiosoitetta?

minä: Se voidaan jättää pois, roskapostia sieltä vain tulee sen jälkeen.

myyjä: Selvä, nämä tiedot on tässä sitten kunnossa.

minä: Hyvä homma.

myyjä: Nämä tiedot päivittyy heti ja lasku tulee sitten postitse teille.

minä: Siis mikä helvetin lasku, tämänhän piti olla ilmainen palvelu?

myyjä: Niin se on käyttäjille ihan ilmainen ja perustiedot on teillekin ihan ilmaiset.

minä: No mitkä helvetin tiedot nämä nyt sitten oli ja sanoinko tilaavani jotain vai?

myyjä: No perustiedot on yrityksen nimi ja kaupunki, sitten osoite maksaa 40 euroa lisää ja kotisivujen osoite 90 euroa. Kun kotisivut on tuolla listalla niin ne nousee Googlessakin sitten paljon paremmin esille. Ja tätä kautta saatte paljon kävijöitä kotisivuillenne kuitenkin.

minä: No ei kyllä tasan makseta mistään luettelonäkyvyydestä.

myyjä: Mutta eikös juuri käyty läpi nämä tiedot, että ne olisi hyvä olla esillä?

minä: No ei me oikeasti kaivata asiakkaita, niistä on vain harmia. Voitteko olla jatkossa soittelematta?

myyjä: Jos tehdään niin, että soittelen kuukauden päästä ja kyselen uudelleen asiaa?

minä: Enkö juuri sanonut, että voitko olla soittelematta? Se käsitti myös ensi kuukauden.

myyjä: Selvä, jos sitten katsotaan vasta ensi vuonna uudelleen nämä tiedot.

minä: Voithan sinä sitten soitella mutta ei niitä kyllä oteta jatkossakaan.

myyjä: Olisiko siellä yrityksessä jotakuta muuta joka päättää näistä markkinointiasioista jolle voisi tätä asiaa esittää?

minä: No minä päätän täällä yrityksessä näistä markkinontiasioista, eikä kukaan muu täältä kyllä aivan varmasti tilaa näitä tietoja yhtenekään luetteloon.

myyjä: No minä palaan sitten vasta vuoden päästä asiaan. Kiitos ja hyvää päivään jatkoa.

minä: Voisit kyllä olla palaamatta, oikein hyvää päivänjatkoa vain itsellesikin.

Olen jo useampaan otteeseen ihmetellyt Koneboxin mainontaa, ja nyt Konebox edes yrittää mainostaa tuotteilla. En jaksa uusia kaikkia aiempia kirjoituksiani kyseisestä verkkokaupasta, joten aiemmat kirjoitukseni voi lukea vaikkapa kyseisellä tagilla etsimällä.

Pitkään ihmettelin, miksi Koneboxin mainonnassa esitetään vain satunnaisia 99 -loppuisia hintoja ilman mitään viitettä tuotteeseen, jolla oikeasti olisi halpa hinta. Nytpä Konebox pyörittääkin Iltalehti.fi -sivustolla mainosbanneria, jossa samainen ärsyttävä leikkirobotti työntelee laatikoita joissa on kuvia ihan oikeista tuotteista.

Vielä tästä olisi matkaa siihen, että joku viitsisi tälle Flash -bannerille tehdä tietokantahaun, joka esittäisi ihan oikean yksilöidyn tuotteen ja siihen liittyvän hinnan, mutta ainakin Keskolla ollaan jo uskottu ettei kuluttajia kiinnosta mainonta jossa luvataan edullisia hintoja ilman, että näitä hintoja oikeasti esitellään.

Ehkäpä kun Keskon markkinoinnissa tarpeeksi kauan harjoitellaan, joku oikeasti hoksaa liittää nämä tiedot toisiinsa. Ehkä jonain päivänä näemme vielä Koneboxin myyvän ihan oikeaa yksittäistä tuotetta edulliseen hintaan, mutta siihen asti voimme ihmetellä näitä omituisia animaatioita jotka tuovat mieleen japanilaisen animaatiosarjan mainoksen.

Kun Suomi nyt virallisesti on lamaantunut, tai taantunut, tai muuten taloustilanne on hyytynyt, ovat monet yritykset leikanneet markkinointia rajusti. Monet siirtyvät kalliimmista medioista edullisempiin, karsivat ilmoituskokoja ja harventavat ilmoitusten määrää.

Kun yrityksen talous tiukkenee, leikataan luonnollisesti markkinoinnin budjettia. Moni markkinointia arpova päättäjä tekeekin tässä ratkaisevan virheen, ja pyrkii saamaan saman määrän lehti-ilmoituksia pienemmällä rahalla. Tämä johtaa väistämättä siihen, että mediavalinnat kallistuvat edullisempiin lehtiin, joka ei välttämättä ole oikea ratkaisu. Nyt tämä päättäjä tekee ilmoitusvaraukset vuodelle 2009 ja toimittaa sitten mainostoimistolle listan varauksista ja tilaa aineistot näihin ilmoitustiloihin. Give-away krääsästä, esitteistä ja muusta “konkreettisemmasta” karsitaan, jotta budjetti riittää medianäkyvyyteen.

Mitäpä jos yrityspäättäjä pitäisikin mainonnan osalta hiljaisemman vuoden, ja panostaisi enemmän vaikkapa asiakkaiden muistamiseen, tai jälleenmyyjien sitouttamiseen? Leikkaamalla medianäkyvyyden vaikkapa puoleen, tai edes kolmasosan pois, jää budjetista normaalisti hyvin rahaa jonka voi käyttää tällaiseen tarkoitukseen. Todennäköisesti tämä ei näkyisi myynnissä ainakaan merkittävänä laskuna, mutta jos yritykselläsi on jälleenmyyjiä, tämä loisi pitkäksi aikaa lämpimät suhteet liiketoimintaasi tukevaan myyjään.

Kun kaikki yritykset säästävät kuluissa, valtaosa karsii juuri tästä jälleenmyyjälle lähetettävästä sälästä, jota jälleenmyyjä käyttää myyntinsä tukena. Kun tänä vuonna yksi päämies toimittaakin jälleenmyyjälle reilumman satsin markkinointimateriaalia, voi olla varma että seuraavina muutamana vuonna tämä jälleenmyyjä muistetaan juuri tämän merkin edustajana. Ja todennäköisesti myös jälleenmyyjä muistaa sinut päämiehenä, joka jaksoi luottaa tähän jälleenmyyjään vaikeina aikoina.

Tällaisina aikoina ei myöskään pitäisi karsia mainoseuroja mainostoimistolle varatusta osuudesta ja kuvitella pystyvänsä itse samaan. Todennäköisesti mainostoimistoa kannattaisi enintään vaihtaa parempaan, ei edullisempaan. Parhaan tuloksen saat todennäköisesti hankkimalla mainostoimiston yhteyshenkilöksi ihmisen, joka on jo nähnyt yhden laman. Nämä ihmiset muistavat varmasti miten silloin saavutettiin menestystä - he ovat nähneet 90-luvun alun sankaritarinat ja olleet, jos ei toteuttamassa niitä, ainakin ammentamassa oppia niistä. Mainostoimisto myös kertoo sinulle, miten tavoitat oikeat kontaktit, mitkä arvot vetoavat heihin tänä vuonna ja miten saat pienemmällä budjetilla parhaan mahdollisen hyödyn.

Valitettavasti aivan liian moni mainonnasta päättävä henkilö kuvittelee osaavansa mainostoimistojen työn paremmin kuin toimisto itse. Eihän näitä toimistoja olisi jos tilanne olisi näin. Taloudellisesti vaikeina aikoina yhteistyökumppaniverkostojen merkitys korostuu, ja todennäköisesti myös sinulle itsellesi vähitellen valkenee miksi maksat mainostoimistolle.

Tämä ei tarokita tietenkään kaikkia mainostoimistoja, itse en pidä noin puolesta Suomen mainostoimistoista jotka kuvittelevat mainostoimiston tärkeimmän tehtävän olevan leiskaaminen. Ei, ei ja vielä kerran EI! Mainostoimisto on mainsotajan tärkein yhteistyökumppani, ei mainostajan assari joka piirtää ilmoituksen puhtaaksi.

Lehti-ilmoituksia kauppaaviin myyjiin sinun ei pitäisi luottaa, mainostoimiston mediavalintoihin pitäisi. Miksi kuitenkin enimmäkseen tehdään juuri päinvastoin? Luotetaan lehti-ilmoitusmyyjään, joka kertoo kuinka paljon ihmisiä tavoitat hänen lehdellään, mutta ei uskota kun mainostoimisto antaa ehdotuksensa mainoseurojen jakamiseksi? Ehkä siksi, että lehti-ilmoitusta kauppaava myyjä todennäköisesti liioittelee ja lupaa enemmän kuin toteuttaa, kun taas mainostoimisto jolla ei ole juurikaan suurempaa intressiä myydä yhtä lehteä kuin toista kertoo sinulle totuudenmukaisemman version asiasta.

Lama loppuu aikanaan, ja ne yritykset jotka nyt pelaavat korttinsa hyvin selviävät siitä. Ne yritykset myös saavat jotain aivan erityislaatuista - pitkäaikaisia kumppanuussuhteita jotka kumpuavat niistä valinnoista joita tiukkoina aikoina on tehty. Taloustaantuman aikana hankittu asiakas kertoo mainostoimistolle sen, että asiakas luottaa mainostoimistoon. Tätä ei kerro kasvukautena hankittu yritys, joka tulee asiakkaaksi koska budjetissa on vielä ylijäämää ja hylkää sitten toimiston ensimmäisenä, kun mainosbudjettia aletaan leikata.

Hyvää laman jatkoa kaikille!

Mainonnassa on aina olennaista tehdä ilmoituksesta mieleenpainuva, helposti tunnistettava ja tehokas. Nähdäkseni tämä ilmiö kulkee nimella Brandin rakennus. Hyvä brandi syntyy pitkällä aikavälillä, mutta samalla se on kuin rahan laittamista pankkiin. Mitä tunnetumpi brandi, sitä pienemmillä mainoseuroilla pääset vaikkapa ilmoitustilaa varatessasi. Tai TV-mainoksessa. Jos yritys, joka mainostaa tuotetta on tuntematon, tarvitaan ylimääräisiä palstamillejä tai sekunteja yritystietojen kertomiseen, mutta jos logo kertoo sinulle kaiken, on asia sillä ratkaistu. Liitän tähän viereen logon, ja oletan että jokainen osaa tämän logon perusteella suunnata yrityksen kotisivuille, eikö osaakin?

Tämä logo on myös äärimmäisen yksinkertainen, siinä esiintyvä objekti on yrityksen nimi, se toimii yksivärisenä lähes kaikilla väreillä. Silti se on uniikki, erottuva, mieleenpainuva ja jopa tyylikäs. Voisi sanoa että se on täydellinen.

Toinen logo, josta olen aina pitänyt, on tässä liitteenä. Siinä käytetään rohkeammin värejä, se on erottuva, se ei kerro mitään ja se toimii lähes alalla kuin alalla. Jos et tiedä mistä on kyse, sinulla ei ole mitään toivoa. Jos tiedät mistä on kyse, tunnistat sen hetkessä.

Kyseessä on Aina Groupin logo, jota on lanseerattu niin jääkiekon SM-liigassa, messuilla kuin lehtimainonnallakin. Silti se jättää monet kylmäksi, ihmettelemään mistä on kyse.

Tokihan brandi on paljon muutakin kuin vain logo. Se on ilmoituksen yleinen ilme, rakenne, fonttivalinta tai värimaailma. Tunnistatko viereisestä tekstistä, kuka on ilmoittajana? Tällä konsernilla on yksi fontti, joka toistuu kaikkialla. Konsernilta löytyy myös toistasataa sivua ohjeistusta siitä, miten yrityksen ilmettä rakennetaan ja miten graafista ohjeistusta on noudatettava ja sovellettava. Tämä on oikea mainossuunnittelijan painajainen, luovuus tapetaan ennen kuin se ehtii alkaakaan. Avaat vain InDesignin ja kaivat esiin graafisen ohjeen. Tämän jälkeen sinun on vain noudatettava seikkaperäisiä ohjeita ja sinulla on valmis mainos. Helppoa kuin mikä. Mutta varmasti toimivaa.

Voisin jäädä spekuloimaan tätä vaikka koko päiväksi, mutta kello yhdeksän palaveri alkaa lähestyä, joten tähän on pakko pitää tauko.

Tosiaan, nuo brandit löydät kotisivuilta www.apple.com / www.aina.fi / www.gemoney.fi jos et itse keksinyt.

Liian monesti, kun menet keskikokoisen yrityksen kotisivuille, voit nähdä perinteisen printti-ad:n kädenjäljen. Suunnitteluvaiheessa kukaan ei kertout tälle raukkaparalle, että mediana ei ole A4. Eikä Letter. Mediana on näyttöruutu kaikkine hienouksineen. Kokonaisuuden kruunaavat vierityspalkit, päällekkäiset divit, dynaamisesti päivittyvä sisältö sekä flash.

Miten nettisivun suunnittelu pitäisi aloittaa? Perinteisestihän graafikko (tai ad) selaa läpi yrityksen graafisen ohjeistuksen ja piirtää silmiähivelevän ulkoasun sivustolle. Tämän jälkeen koodari alkaa työstää sivun html-koodiksi, animaattori aloittaa flash -animaation työstämisen ja copy sisällön tuottamisen. Kaiken kaikkiaan sivuston toteutukseen osallistuu liuta rautaisia ammattilaisia, jotka kaikki hoitavat työnsä ammattilaisen ottein. Silti tästä sopasta puuttuu yksi kokki, joka antaisi sen viimeisen silauksen ja pelastaisi lopullisen sivuston käyttäjän päivän: Käyttöliittymäsuunnittelija.

Graafikko on perinteisesti päättänyt miltä nettisivusto näyttää, eikä kukaan ole koskaan kysynyt, tietääkö graafikko miten kävijä lähtee etsimään tietoa? Graafikko on suorittanut alan tutkinnon, syventäviä kursseja, ja tietää hyvin mihin kävijän katse ensimmäisenä kiinnittyy, millä tehokeinoilla kiinnitetään kävijän huomio siihen mitä halutaan ja miten kävijä saadaan klikkaamaan sitä mitä halutaan. Mutta tästä yhtälöstä unohtuu se, että kävijä voikin olla etsimässä jotain ihan muuta. Jospa kävijä ei haluakaan sitä kampanjatuotteena olevaa hittituotetta, vaan pdf-version käyttöohjekirjasta tuotteeseen, joka on jo aiemmin ostettu. Tällöin oikea ihminen auttamaan olisi käyttöliittymäsuunnittelija, joka osaa kertoa miten linkit sijoitetaan loogisesti, miten tehdään yksinkertainen hierarkia kaikille sivuille jotta kävijä löytää haluamansa sisällön helposti ja vaivattomasti.

Olisiko web-suunnittelijoiden pysähdyttävä hetkeksi miettimään tilannetta loppukäyttäjän, eli asiakkaan asiakkaan näkökulmasta, ei pelkästään oman asiakkaansa näkökulmasta? Sehän on selvä, että oma asiakas haluaa mahdollisimman monen kävijän tarttuvan etusivun kampanjatuotteesta kertovaan banneriin, mutta sivuston tehtävä on palvella loppukäyttäjää, joka monesti tietää mitä haluaa löytää - ja pettyy jos ei sitä löydä.

Olipa kyse uudesta asiakkaasta tai vanhasta asiakkaasta, on sivustolta löydyttävä sen mitä käyttäjä haluaa löytää, ei sitä mitä sivuston omistaja haluaa asiakkaan löytävän. Jos haluttua tietoa ei löydy nopeasti, pahimmassa tapauksessa asiakas kyllästyy sivustoon ja lähtee etsimään samaa sisältöä Googlesta. Tämä taas on sivuston omistajalle huonompi juttu, koska Googlessa asiakkaat ovat vapaata riistaa, eivät enää sivuston tilanneen yrityksen yksinoikeutta.

Jos vaikka asiakas lähtee googlaamaan tietyn tuotteen teknisiä tietoja, joita ei suoraan valmistajan sivuilta helposti löytänyt, valveutunut kilpailija pääsee väliin Googlen AdWords -mainoksilla. Eihän ole vaikeaa laittaa omiksi hakusanoikseen kilpailijan tuotteiden mallimerkinnät ja lisätä tähän mainokseen linkki omaan tuotevalikoimaansa. Näin helposti huonosti suunnitellut nettisivut poikivat uuden asiakkaan - kilpailijalle.

Nettisivuja suunniteltaessa kannattaisikin satsata enemmän aikaa mietittäessä mitä asiakas haluaa löytää ja vähemmän rahaa siihen näyttävään ulkoasuun. Hakkasihan Googlekin taannoin Yahoo!:n hienon, grafiikkaa pursuavan hakukoneportaalin sijoittamalla sivuston keskelle tekstikentän ja sen viereen painikkeen “hae”. Google siis tarjosi kävijälle helpon pääsyn siihen, mitä kävijä halusi sivustolta löytää. Google ei yrittänyt tarjota NY Timesin uutisotsikoita, Yhdysvaltojen länsirannikon säätietoja tai General Motorsin osakekursseja kävijöille, ellei kävijä niitä etsinyt.

Hiljattain kirjoitin, mihin jäi kansallinen nettipokeri jota taannoin uumoiltiin, ja povasin jopa Suvi Lindénin painavan näppäimistönsä punaista “sensuroi” -näppäintä näillä pokerisivustoilla joita ulkomaisilta palvelimilta löytyy. Minulta oli kuitenkin jäänyt huomioimatta uutisointi uudesta arpajaislainsäädännöstä, joka todellakin tarkoittaa juuri sitä, jota vitsinomaisesti povasin - Suomen valtio ei kehity, se sensuroi.

Uutinen löytyy Markkinointi&Mainonta -lehden verkkopalvelusta. Uutisesta käy ilmi juuri se mitä pelkäsinkin, eli uusi arpajaislainsäädäntö kieltäisi ulkomaisten pelipalveluja tarjoavien sivustojen mainostamisen Suomessa julkaistavista ja myytävistä medioista. Uutisen mukaan esimerkiksi MTV Oy on jo lopettanut yhteistyön pokerisivustojen (esim. Unibet) kanssa. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että MTV:n mainostulot pienenevät jonkin verran. Tietysti tämä on marginaalista, mutta näinä aikoina valtion ei luulisi tekevän päätöksiä jotka hankaloittavat yritysten tuloksentekoa. Melkeinpä toivon, että MTV menettäisi tästä rahaa juuri sen verran että yksi työtön saataisiin lisää. Tietenkään en oikeasti tätä kohtaloa kenellekään toivo, mutta vaikkapa pienenä kostoiskuna valtiolle joka yrittää (?) lisätä työllisyyttä vaikeina aikoina.

Mikä siinä on niin vaiketata, ettei lakia voida muuttaa siihen suuntaan, että saataisiin kotimainen palveluntarjoaja joka joutuisi oikeasti kilpailemaan muiden yritysten kanssa? Ovato RAY ja Veikkaus vain teknisesti niin jälkeenjääneitä yrityksiä, etteivät ne pysty kilpailemaan asiakkaista kuten rehdissä kapitalistisessa yrityskulttuurissa on tapana? Jos lainsäädäntö kehitettäisiin tähän suuntaan, voisivat ehkä näiden yritysten johtajatkin saada aihetta olla ylpeitä. Ainakaan itse en olisi kovin ylpeä RAY:n johtaja, jos ainut tapa saada asiakkaita palveluilleni olisi kieltää kilpailijat lailla. Vai aikooko RAY nyt käyttää mainosrahoja kaikkiin medioihin, jotka menettävät mainostuloja lainsäädännön vuoksi, vähintään yhtä paljon enemmän kuin aikaisemmin?

RAY lanseerasi taannoin uuden, tyylikkään ilmeen, jonka toteutti mainostoimisto Dynamo. Dynamon väki saakin olla ylpeä tästä faceliftistä, joka oli harvinaisen onnistunut. RAY:n ilme on juuri sitä, mitä 2000-luvulla tämän alan yritykseltä voi odottaakin. Niinikään Veikkaus uusi ilmeensä pari vuotta sitten, tämän uudistuksen taas toteutti mainostoimisto PHS. Se, että molemmat alan yritykset Suomessa uusivat ilmeensä ja panostivat siihen, valoi ainakin allekirjoittaneeseen uskoa rehellisemmän kilpailun puolesta. Mutta ei, eiväthän lainsäätäjät voi uskoa siihen, että asiakkaat saataisiin käyttämään kotimaisia palveluita kehittämällä niitä paremmiksi, markkinoimalla niitä paremmin ja oikeasti olemalla potentiaalinen kilpailija.

Uudenkaupungin autotehdashan on silloin tällöin ilmoittanut olevansa heikossa taloudellisessa jamassa, miksemme aloittaisi valtiollisen automerkin valmistamista ja kieltäisi kokonaan ulkomaisten autojen maahantuontia? Piirustukset saataisiin varmasti huokealla vaikkapa Ladalta - Neuvostoliiton autoteollisuuden helmeltä. Ja nyt kun tälle linjalle lähdetään, onhan näitä muitakin aloja joilla voitaisiin perustaa oma teollisuus ja kieltää maahantuonti kokonaan.

Olen aina silloin tällöin nauranut termin “Hyla” käyttöä jos jonkinlaisessa yhteydessä. Konditorian tiskillä voi leivoksen edessä lukea Hyla. Kun viimeksi saimme toivomuksen ala-asteen pikkujouluihin tarvittavista tarjoiltavista, oli edellytyksenä hyla -tuotteet. Kaupan leivonnais- ja ruokatiskillä voi lukea tuotteen kohdalla hyla.

Tiedämmehän kuitenkin, että tuote on joko laktoositon, vähälaktoosinen tai “normaali”. Tuote ei ole Hyla. Hyla on Valion tuotemerkki vähälaktoosisille tuotteille. Entäpä jos tuotteen edessä lukisikin Hylan asemasta “Into”, ymmärtäisikö kukaan mitä tämä taroittaa? Into on täysin sama asia kuin Hyla, eli Arlan keksimä tuotemerkki vähälaktoosisille tuotteille.

Suuressa maailmassa (Yhdysvalloissa) on yleisesti tapana, että tunnettu tuotemerkki vakiintuu nimeksi tietylle tuotteelle. Luulin joskus, että me Suomessa olisimme viisaampia. Olinpa tyhmä.

Vilpittömät onnittelut Valiolle ja sen markkinoinnille.

Uusi vuosi tekee tuloaan, niin myös työrintamalla. Työpaikan johtajiston suusta kuulee harva se päivä “nyt tehdään uudeksi vuodeksi sitä sun tätä uusiksi”. Kaikki pitäisi julkaista heti vuoden alusta, jotta lähdetään uuteen vuoteen uusin kujein.

Vuoden ajan kun on pyöritellyt yhtä ilmettä, joka on alkuvuonna lanseerattu, ja se on vähitellen hioutunut hyväksi, on hyvin vaikeaa alkaa nyt miettimään kaikkea uusiksi. Todeta, että tämä on jo vanha ja tylsä, ja nyt se pitäisi korvata uudella joka on parempi. Ja juuri kun tällä ilmeellä korvattiin edellinen, tämän ilmeen piti olla se parempi. On melko raskasta olla vuoden ajan ylpeä uudesta ilmeestämme, uusista kotisivuista, käyntikorteista, kirjekuorista ja esitteestä, ja sitten joulukuussa päätetään palaverissa että ilme onkin “ihan kiva”, mutta ensi vuodelle tarvitaan jotain uutta, hätkähdyttävää, joka kertoo että olemme parhaita, kauneinta sekä vielä ympäristöystävällisiä, edullisia ja mukavia kavereita.

Miksi kaikki pitää uusia uuden vuoden kynnyksellä? Jos vanhassa ei ole mitään vikaa? Jotta saisimme rienata mainostoimistoja raahaamalla valikoidut toimistojen edustajat kertomaan meille, mitä he ovat meille visioineet? Saahan neukkarissa sentään hyviä leivonnaisia ja kahvia, joten mikäs siinä. Tämä on kuitenkin suhteellisen turhauttavaa, ja ainakin hyödytöntä. Ehkäpä asiakas ei halua joka vuosi meidän uusivan ilmeemme ja tapamme toimia, vaan olisi mukavaa kun olisi voinut tottua johonkin. Kotisivuilla oleva tuoteluettelo on aktiivisessa käytössä, joten miksi se pitää taas uusia erilaiseksi, juuri kun sitä työkseen käyttävät ovat oppineet käyttämään tämänhetkistä versiota sujuvasti? Tämänvuotiset sivut julistettiin tammikuussa hyviksi, ellei parhaiksi tähän asti, joten eikö ole 50/50 mahdollisuus että uudet sivumme ovatkin huonommat kuin tämänvuotiset? Sittenhän saamme joko aloittaa samana vuonna toisen kotisivuprojektin, jotta saamme tilalle uudet ja paremmat. Vanhoihin sivuihin ei voi palata uusien julkistuksen jälkeen, muutenhan joutuisimme myöntämään tehneemme virheen, ja sitähän me emme ole voineet tehdä. Joka tapauksessa uusien sivujen myötä tulee harvoin positiivista palautetta, mutta saamme taas varmasti soittoja ja sähköposteja joissa kuulemme, kuinka sivuilta ei enää löydä mitään.

Tulee myös melko kalliiksi heittää pinkat käyntikortteja, kirjepapereita, kirjekuoria ja esitteitä paperinkeräykseen ja painattaa uudet tilalle. Jos taas käytämme uusia ja vanhoja rinnakkain, ei meitä oteta todesta, kun kerran ilmeemme on täysin sekaisin.

Miksi teemme tällaisia projekteja aina vain, ilman oikeaa tarvetta? Eikö riittäisi, että uusimme kotisivut 3 vuoden välein, graafisen ilmeen 6 vuoden välein? Jotain pientä faceliftiä pitää tietysti väliin änkeä, mutta varsinainen ilme joka on suunniteltu varmasti palvelisi pidemmänkin ajan. Ja olisi ehkä mukavaa, että asiakkaat ehtisivät siihen tottuakin.

Yritän arpoa ensi vuoden messukalenteria järjestykseen - turhaudun. Messuja monopolisoi Suomen Messut, verenimijöiden veljeskunta. Kyseinen firma osaa rahastaa ylihintaa jokaisesta mahdollisesta lompakosta, niin näytteilleasettajalta kuin messuyleisöltäkin. Sisäänpääsy messuille maksaa lähemmäs 15 euroa henkilöltä. Siitä ilosta, että pääset katselemaan mainoksia!

Yritykset kutistavat messubudjettejaan taloudellisen tilanteen myötä, ja Suomen Messut nostaa hintojaan niin että valtaosa budjetista menee heidän taskuunsa. Tämä tarkoittaa pienempää budjettia muihin messukuluihin, osastorakenteisiin, ohjelmaan, give-away tuotteisiin jne. Kuitenkin, ei yleisöä vielä elähdytetä sillä että yritys on tullut paikalle, vaan osastolla pitäisi olla jotain nähtävää, jotain sytyttävää, jotain mielenkiintoista ja ehkäpä vielä jotain muistoksikin. Eihän give-away varsinkaan kuluttajamessuilla ikinä mitään kunnollista ole, mutta jotain kuitenkin.

Kävin viimeksi ruoka ja viini -messuilla, joka oli suunnaton pettymys. Valtava määrä torikojuja, joissa myytiin ruokaa kuin markkinoilla konsanaan. Mutta markkinahallissa ei sentään ole sisäänpääsymaksua. Mahdollisuus maistella viinejä - maksua vastaan. Kallis pantti viinilasista, kalliit liput joilla sait maistaa viinejä. Enpä olisi uskonut tällaisille messuille päätyväni. Vilkkaana sunnuntaina Citymarketista voi saada enemmän ruokamaistiaisia kuin ruokamessuilta, joka on melko oudoksuttavaa.

Muistan kuinka nuorena viihdyin mesusilla, keräsin muovikassin täyteen give-away sälää, karkkia ja esitteitä. Nykyään kun kierrän messuilla (työni puolesta melko useilla) jää käteeni korkeintaan esitteitä, ei jakokrääsää, ei karkkeja. Ja karkin jako lapsille/nuorille on kannattavaa. Muistan vieläkin joitakin yrityksiä nimeltä, joilta tätä karkkia tai muuta krääsää olen nuorena kerännyt. Ja nyt kuulun siihen ikäluokkaan, joka työpaikan tililtä jo ostelee palveluita. Kun mietin tarvitsevani tuotetta X toimialalta Y, tulee mieleeni monesti joku jakotuote tältä sektorilta, ja tästä yrityksestä tulee heti mieleeni positiivinen mielikuva. Tämä yritys lahjoitti minulle jotain kivaa kun olin nuori, nyt se maksaa itsensä takaisin kun tilaan heiltä tämän tuotteen X. Muutaman sentin (silloin pennin) karkin ansiosta. Siinä on hyvä hyötysuhde mainosbudjettiin.

Kävin myös Muoti -messuilla, joskin enemmänkin seuralaisen asemassa, mutta myös ammatillisessa mielessä katselemassa muiden messuratkaisuja. Järkyttävää kuinka monet osastot koostuvat vain valkoisista vakioseinäkkeistä, otsalaudasta jossa komeilee yritksen nimi Arialilla, sinisenä koska valtaosan mielestä sininen on kiva väri eikä yritys tarvitse logoa. Infotiskiäkään ei kaikille oltu vuokrattu, vaan kotoa oli tuotu pöytä johon oli ostettu pitkä pöytäliina. Järkyttävää.

Messut ovat ilmeisestikin media, jossa muutaman isomman näytteilleasettajan hartioille jää vastuu vieraiden viihdyttämisestä, ja pienemmät yritykset eivät viitsi tarjota mitään asiakkaiden viihdyttämiseksi, vaan yrittävät vain rahastaa viimeisetkin eurot messuvieraiden taskusta. Miksei kenellekään tule mieleen, että nämä messuvieraat ovat maksaneet päästäkseen nauttimaan messuista, tutustumaan tarjontaan, eivät kuuntelemaan myyntipuheita ja maksamaan ylihintaa turhista tuotteista?

Onneksi on vielä ammattimessut, joissa tajutaan asiakkaan tärkeys.

Harvoin kirjoitan blogiini vain linkin toiseen blogiin, mutta nyt teen niin.

http://www.marmai.fi/blogit/laihonklinikka/article197287.ece

Lukekaa.